Parannettu ostolaskujen osamaksujen käsittely

Tehtäessä osamaksu ostolaskusta joko tiedoston kautta tai sähköisesti lasku saa tuplastatuksen, mikä määrittyy suodattimien mukaan joten lasku tulee näkymään sekä Maksussa olevana että sen mukaan mikä laskun loppuosan status onkaan (maksamaton, erääntynyt, maksettu tai valmis maksettavaksi). Näin pystyt seuraamaan laskuja, joista on kirjattu osamaksu ja joista on silti vielä maksettavaa jäljellä.

Osamaksujen seurannan helpottamiseksi olemme lisänneet:

  • "Maksussa olevan määrän" sekä "Maksetun määrän" sarakkeet laskulistaan. Saat ne näkyviin listan asetuksista image.png.
  • Maksussa olevat -sivulla sarakkeessa "Maksettava määrä" näytetään määrä, mikä on lähetetty pankkiin maksettavaksi.
  • Tuplaväristatukset listoihin näkyvyyden lisäämiseksi.
  • Katsaus käsiteltävistä maksuista laskun alasosaan.

 

Parannettu tiliotteen tapahtumien täsmääminen

Tiliotteen tapahtuman täsmäämisen parametrit on asetettu tiukemmiksi koskien viitenumeroa, IBANia, summaa ja päivämäärää. Ne on myös värikoodattu selkeämpää esittämistä varten listassa.

Olemme myös lisänneet pika-asetukset joissa käyttäjä voi lisätä parametrejä manuaalista täsmäämistä varten (viitenumeron puuttuessa). 

Lue lisää täältä.

Missä: Kirjanpito - Pankki - Tuo tiliote/ Käsittele tapahtumat

 

Mahdollisuus liittää dokumentteja myyntilaskuihin 

Olemme lisänneet mahdollisuuden liittää Arkistosta/ Liitetyistä asiakirjoista kuvia ja dokumentteja  lähetettäviin asiakaslaskuihin. Ominaisuus on käytettävissä automaattisesti laskun luontinäkymässä, mikäli käyttäjä on tilannut joko Arkisto- tai Liitetyt asiakirjat -lisenssin käyttöönsä. Liitettyihin asiakirjoihin on lisätty uusi oletuskansio, mikä tukee myyntilaskujen aineistojen lataamista/ tuomista Brioxiin.

N_ytt_kuva_2018-10-29_kello_14.33.25.png

Sekä pdf-tiedostojen että kuvien tuonti on tuettu. Kuvat muunnetaan pdf-formaattiin, jotta varmistetaan täysi yhteensopivuus eri talous- ja e-laskutusjärjestelmien kanssa. 

 

Viron kieli Brioxiin

Viron kieli on lisätty Brioxiin tuettujen kielien joukkoon.

N_ytt_kuva_2018-10-29_kello_14.35.30.png

Olemme pian julkaisemassa Brioxin Virossa. Lisää tietoa löytyy osoitteesta briox.ee tai voit lähettää sähköpostia osoitteeseen info@briox.ee

Parannettu linkittäminen tositteisiin Pääkirjassa

Olemme lisänneet linkityksen tositteisiin Pääkirjassa. Kun tutkitaan raporttia Pääkirja, tosite voidaan aukaista kirjanpitonäkymässä yhdellä klikkauksella jonka jälkeen sitä pääsee tarvittaessa muuttamaan tai sen pääsee kumoamaan. 

 

N_ytt_kuva_2018-10-29_kello_14.37.25.png

Kun käyttäjä klikkaa tositenumeroa raportissa, aukeaa hänelle paikan Kirjanpito - Tositteet näkymä:

N_ytt_kuva_2018-10-29_kello_14.38.37.png

Lisäkysymyksiä? Lähetä pyyntö